Vuoden koru 2023 -kilpailun kymmenen finalistia on julkaistu finalistikorujen näyttelyn ajavaisten yhteydessä Suomen kello- ja korumuseo Kruunussa. Vuoden koru -kilpailu tuo esiin suomalaista korumuotoilua kultaseppäkulttuurin silmin. Kilpailun tavoitteena on innostaa korusuunnittelijoita luomaan uusia mallistoja, lisätä alan näkyvyyttä ja luoda uudenlaisia kohtaamisia kuluttajien ja alan taitajien välillä. Samalla rohkaistaan suomalaisia käyttämään korujaan ja nauttimaan niistä useammin käytössä.
Tämän kertaisen kilpailun finalistikoruissa nähdään poikkeuksellisen paljon värikkyyttä. Koruissa hehkuvat nyt muun muassa jalokivet ja kristallihelmet sekä erilaiset hopean viimeistelyt. Lisäksi koruihin on tuotu väriä emalointitekniikoilla. Korut esittelevät alan tarjonnan monipuolisuutta ja laaja-alaisuutta erilaisin tekniikoin ja tyylein. Materiaalin työstämisen tekniikat näkyvät muun muassa erilaisissa pintaviimeistelyissä ja tekstuureissa.
Vaikka suomalaisen kuluttajan turvallinen valinta on yleensä pieni ja sievä koru, on tänä vuonna suunnittelijat uskaliaasti revitelleet korujen koolla. Nyt korut saavat näkyä ja korujen kantajat tulla nähdyksi!
VUODEN KORU 2023 -FINALISTIT
KARPPI, Carina Blomqvist (Lahti)
KUKKII, Mari Syrén (Pori)
LACE COLLECTION, Anni Kaita-aho (Rauma)
LINNUNRADAN LAITAMILLA, Pirjo Lakkapää (Oulu)
MEA ERA, Kaisu Tullinen (Tampere)
PITSI, Seppo Vainikainen (Oulu)
RIITE, Virve Inget (Oulu)
ROKAMA, Silja Kivioja (Kuopio)
ROSA, Hanna Mangström (Varkaus)
VALO, Anne Polttila (Helsinki)
”Värien juhla ja rohkeammat korujen koot ilmentävät nyt alan toimijoiden tilannetta. Tekijät kaipaavat pakoa harmaudesta ja ankeudesta.”, pohtii kilpailun perustaja Johanna Lundán. Useampi finalisti on kertonut kaipaavansa uutta säveltä mollivoittoisiin haasteellisiin vuosiin ja ilmentäneet tätä myös suunnittelemillaan koruillaan. Yksinyrittäjävaltaisella alalla, jossa 85 % alan toimijoissa toimii yksin, eletään nyt erittäin haastavia vuosia. Koronapandemia sekä Venäjän hyökkäyksen tuoma talouden tilanteen muutos on asettanut monen alan toimijan toimeentulon vaakalaudalle.
”Vuoden koru -kilpailu on oma kunnianosoitukseni korusuunnittelijoille ja kultasepille sekä heidän taidokkaille koruilleen. Nyt on heidän aikansa päästä ansaitsemaansa valokeilaan.”, summaa kilpailun perustaja Johanna Lundán kilpailun merkitystä myös suomalaisen korun kulttuuriperinnön säilyttämisessä.
Nyt viidettä kertaa järjestettävän Vuoden koru -kilpailun ehdokastöitä haettiin avoimella haulla, joiden joukosta esiraati valitsi 10 finalistikorusarjaa. Kilpailussa etsitään Suomessa valmistettua korusarjaa, joka puhuttelee taidokkaalla muotokielellään ja tekee säväyksen tunnistettavalla, omanlaisella, muotoilullaan. Kilpailussa koruja katsotaan kultaseppäkulttuurin silmin ja kilpailu on keskittynyt arvokoruihin.
Tärkeässä osassa kilpailua on myös korujen käytettävyys sekä yhdistäminen tyyliin ja pukeutumiseen. Tämä näkyi esiraadin kokoonpanossa: Mukana finalisteja valitsemassa olivat valokuvaaja & Vuoden Korunkantaja 2022 Meeri Koutaniemi, stylisti & muotitoimittaja Liisa Kokko, toimitusjohtaja Henrik Kihlman (Suomen Kultaseppien Liitto), museonjohtaja Essi Pullinen (Suomen Kello- ja korumuseo Kruunu), ja Vuoden koru -kilpailun perustaja & tuottaja Johanna Lundán (Jules & Beryl Oy). Myös esiraati kiitteli ja ihasteli tämänkertaisen kilpailun töiden moninaisuutta ja väriskaalaa.
Vuoden koru 2023 -finalistikorut ovat esillä yleisön ihasteltavana Suomen Kello- ja korumuseo Kruunussa Espoossa Vuoden koru -näyttelyssä 30.11.2022-22.1.2023. Samalla sisäänpääsymaksulla kävijät voivat tutustua myös Björn Weckströmin näyttelyyn.
Kilpailun finalistikorut esitellään monipuolisesti myös sivustollamme. Kustakin suunnittelijasta on kirjoitettu oma artikkelinsa, joka esittelee valokuvien kanssa pintaa syvemmältä muun muassa korusarjan syntytarinan. Lisäksi koruja pääsee sovittamaan virtuaalisesti lisätyn todellisuuden avulla. Sunnittelijat myyvät kilpailusta tuttuja koruja myös verkkokaupassamme.
Kilpailun voittajaksi valitaan yleisön suosikki. Kilpailussa yleisöäänen antaneilla on mahdollisuus myös osallistua Namu Jewelleryn lahjoittaman montalaisen vastuullisesti tuotetun safiirin sekä Jules & Berylin lahjakortin arvontaan.
Yleisöäänet myös kertovat laajemmin kuluttajien korumieltymyksistä. ”Yleisön suosikeiksi nousi edellisellä kilpailukierroksella pelkistettyjen hopeakorujen sijaan korut, joissa oli mukana kultaa sekä erilaisia jalo- ja korukiviä ja helmiä.”, kilpailun tuottaja kertoo. Mielenkiintoista nähdä minkälaiset seikat puhuttelevat yleisöä tällä kertaa.
Eniten ääniä saanut korusarja palkitaan Vuoden koru 2023 – voittajana Tampereen Häämessuilla 5.2.2023, jossa suunnittelijat myös esittelevät korujaan. Vuoden koru -messuosastolla voit tavata suunnittelijat sekä tehdä koruostoksia. Finalistikorut ovat myös nähtäville osastolla. Vuoden koru -voittaja saa palkintona NSG Ab:lta 2000 eurolla valitsemiaan alan työkaluja, -välineitä ja tarvikkeita sekä palveluita.
2022 Champagne, Anastasia Filatova
2021 Tuohi Hopea, Susanna & Tobias Feuerbacher
2019 Hydrangea, Mari Ruohomäki
2018 Cinderella, Jenni Ahtiainen
LISÄTIEDOT kilpailusta: Johanna Lundán, Kilpailun tuottaja, johanna@julesandberyl.fi, 040 5380 433
Vuoden koru 2023 -valokuvauksien toteutus
Kuvaaja: Ellina Noronen / Mallit: Jenni Pirhonen ja Alesja Ageeva / Meikki ja Hiukset: Julia Delli / Stailaus: Johanna Lundán
VUODEN KORU -KILPAILUN tavoitteena on lisätä tietoisuutta kotimaisen korutarjonnan monipuolisuudesta, kannustaa muotoilijoita uusiutumiseen ja luovuuteen sekä edistää alan taloudellisia menestymisen mahdollisuuksia. Kilpailussa esiin pääsevät myös näyttävät, rohkeat ja erikoisemmat korut, jotka puhuttelevat taidokkaalla muotokielellään ja tekevät säväyksen tunnistettavalla, omanlaisella, muotoilullaan. Voittoa tavoittelemattomassa kilpailussa koruja katsotaan kultaseppäkulttuurin silmin. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Suomen Kultaseppien Liiton ja Suomen Kello- ja korumuseon kanssa.
Kilpailu järjestettiin vuosina 2018-2019 kutsukilpailuna Tyyliniekka -lifestylemediassa. Kilpailu siirtyi 2020 Jules & Berylin vastattavaksi. Kilpailun äiti on Johanna Lundán, joka toimii myös kilpailun tuottajana. Nyt kilpailutöitä haettiin kolmatta kertaa avoimella haulla.
Tämän korujen digitaalisen kohtauspaikan rakentamiseen on saatu CreMa avustus/ AVEK,OKM .
© Jules & Beryl
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.