Suomessa valmistetut korut
Henkilö­kohtainen palvelu

Sirokoru

Sirokorun Kaarinan verstaalla elää pitkät perinteet korumuotoilussa. Jo 1960-luvulla Sirokoru ja Matti Hyvärinen loi maineen Suomen korumuotoilun ytimessä. Pohjoismaista modernismia edustava Hyvärinen on maamme palkituimpia korusuunnittelijoita, ja hän voitti vuonna 1967 kansainvälisesti merkittävän Diamonds International Awards -palkinnon. Sirokorun ajattoman raikkaissa koruissa onkin vahva vintagen viehätys, jonka matkassa voi palata suomalaisen korumuotoilun kultavuosiin.

Sirokorun maineikasta tarinaa jatkaa Matti Hyvärisen tytär Tiina Lúnden sekä hänen poikansa Tomi Hyvärinen. Nykyään Sirokoru valmistaa useita mallistoja, mutta vintage-malliston korut valmistetaan edelleen perinteitä kunnioittaen täysin samoilla, alkuperäisillä valumalleilla. Uusien mallistojen sekä vintage-malliston lisäksi Sirokorulta löytyy myös aitoja vintage koruja, toisin sanoen käyttämättömiä, alkuperäisiä vanhoja koruja. Matti Hyväriselle olikin ominaista, että korusarjoihin syntyi runsaasti erilaisia kappaleita.

Sirokorun mallistoissa näkyy suomalaisen luonnon inspiraatio, mutta ei silmäänpistävästi tai alleviivaten. Jo perheen 1960-luvulla muutettua maalle rakennettuun omakotitaloon, luonto tuli lähelle, ja luonnonläheisyys synnyttikin Matti Hyväriselle voimakkaan luovan kauden. Luonnossa nähdyt asiat, omien pihapuiden huurteisesta kaarnasta kukkaniityn tulppaaneihin muovautuivat koruiksi. Luonnonmateriaalien yhdistäminen metalliin sekä sileiden ja karheiden pintojen vastakohdat kiehtoivat Hyväristä. Lopputuloksena syntyneet ajattomat korut sopivat edelleen helposti modernismille omaisella raikkaalla ilmeellä niin arkisempaan kuin juhlavampaan kokonaisuuteen. Viimeksi Sirokoru on tunnustettu hiljattain, sillä korut komeilivat Vogue-lehdessä vuonna 2019.

Koruja suunnittelijalta
Artikkeleja ja blogikirjoituksia
Itsenäisyyspäivän vastaanotto on yksi vuoden kohokohdista ihastella puku- ja koruloistoa. Tällaisia ovat Linnan juhlien korut 2022.
Freezing February -korusarja Sirokorulta tuo mukanaan Suomen talven kauneutta eläväisessä pinnassa. Huurteinen kaarnamainen struktuuri vie lumikuningattaren valtakuntaan, jossa kylmyyden voittaa jään kauneus.