Suomessa valmistetut korut
Henkilö­kohtainen palvelu

Reetta Tuohi | TUOHI Jewelry

Moderneja koruja ajattomalla kosketuksella

Toisinaan unelmat löytyvät vasta aikuisiällä, ja TUOHI Jewelry korujen taustalta löytyvän Reetta Tuohen unelma omasta korubrändistä kuuluu näihin menestystarinoihin. Kun mistään ei löytynyt sellaisia korvakoruja mitä Reetta olisi itse kaivannut, syttyi inspiraatio luoda oman vision mukaisia koruja. MUOTO-sarjan tuottajan geometrisuuteen ja pelkistettyihin muotoihin luottavat korut eivät ohimenevistä muotivirtauksista hätkähdäkään vaan ovat hienostuneen elegantisti ajassa kiinni.

Aiemmin sivistys- ja koulutustehtävissä toiminut Reetta lähti toteuttamaan itseään visuaalisesti sisustussuunnittelijan opintoihin löytäenkin matkanvarrella itsensä korusuunnittelun parista. Inspiraationa toimiikin edelleen arkkitehtuuri, muotoilu ja sisustaminen. Puhdaslinjaiset, pelkistetyt muodot vetävät häntä puoleensa, ja Reetta kuvaakin tyyliään ”tahattomasti skandinaavisen minimalistiseksi”, sillä riisuttujen muotojen vetovoima on täysin sisäsynnynnäinen kiinnostus.

TUOHI Jewelry korujen MUOTO-sarja on vahvaa ja varmaa geometrian leikkiä. MUOTO-sarja kuului myös Vuoden koru 2022-finalistien joukoon. Koruissa on hienostuneisuutta, mutta toisaalta rentoutta ja itsevarmuutta. Valo heijastelee kauniisti korun pinnasta kantajansa liikkeiden mukaisesta, ja tämä antaa omat vaikutteensa korujen pintaviimeistelyjen suunnitteluun. Vastuullisuus toimii yrityksen kivijalkana, sillä kaikki korut valmistetaan 100% kierrätyshopeasta. Vastuullisuus näkyy myös niin pakkauksissa sekä toimituksissa, kuin sosiaalisesti suomalaisessa valmistuksessa.

Koruja suunnittelijalta
Artikkeleja ja blogikirjoituksia
Itsenäisyyspäivän vastaanotto on yksi vuoden kohokohdista ihastella puku- ja koruloistoa. Tällaisia ovat Linnan juhlien korut 2023.
Reetta Tuohen MUOTO-korusarjassa on vaivattomuuden illuusio, vaikka tosiasiassa pelkistettyjen ja puhdaslinjaisten muotojen onnistuminen on moniulotteinen ja vaativa kokonaisuus. Merkittävä osa koruja on pintaviimeistelyn huurteisuus ja valon säikeiden kimallus.