Apurahat ovat taiteen ja kulttuurin alan toimijoille tärkeä keino saada taloudellisia resursseja sekä rohkaisua toteuttaa ideoitaan ja kokeilujaan, jotka muuten jäisivät odottamaan arjen rutiininomaisten töiden jalkoihin. Työskentelyapurahoilla ei pelkästään luoda uutta, vaan myös kehitetään osaamista sekä saatetaan markkinoille uusia tuotteita. Haastattelin kolmea korumuotoilualan taitajaa heidän kokemuksistaan apurahatyöskentelystä ja apurahojen tuomista mahdollisuuksista.
Ateljeen siirto Jyväskylän Tourulaan, vanhaan kivääritehtaaseen kunnostettuihin taiteilijoiden työtiloihin, herätti vihkisormuksiin ja uniikkeihin riipuksiin erikoistuneessa kultaseppä-korutaiteilija Sanna Hytösessä kiinnostuksen taiteeseen ja korutaiteeseen. Kiinnostuksen myötä Sanna alkoi tutkia erilaisia apurahoja ja selvittää voisiko kultaseppä saada työskentelyapurahaa. Oman salapoliisityönsä aikana hän kuitenkin huomasi, että myönteisten päätösten nimilistoilta löytyi yllättävän vähän kultaseppiä tai korumuotoilijoita.
Sanna koki, että apurahat alalla koetaan jonkinlaisena tabuna. ”Kun olen puhunut apurahoista, aihe herättää tunteita ja joissakin kultasepissä jopa suuttumusta. Varsinkin osa vanhemmista kultasepistä eivät koe apurahojen kuuluvan kultaseppien työhön tai arkeen millään tavalla.”, hän avaa huomioitaan.
Hänen mukaansa asenteiden muutoksia tarvitaan myös alan sisällä. ”Olen pyrkinyt julkisesti kertomaan ja puhumaan kollegoiden kanssa apurahatyöskentelystä, jotta yhä useampi kultaseppä ja korumuotoilija lähtisi rohkeammin hakemaan apurahoja. Samalla se on keino parantaa korujen asemaan taiteena ja nostaa ne muun taiteen joukkoon.”, perustelee Sanna.
Taide- ja kulttuurialalle on tarjolla erilaisia apurahoja niin yhteisöjen hankkeisiin kuin yksittäisille henkilöille. Säätiöiden ja rahastojen apurahojen lisäksi apurahoja jakaa Taiteen Edistämiskeskus, Taike, joka taiteen asiantuntija- ja palveluvirastona edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti.
Korumuotoilualan edustajat eivät kuitenkaan ole silmiinpistävän laajasti edustettuina myönteisissä päätöksissä, aivan kuten Sannakin oli havainnoinut. Taiken vuosien 2018-2021 kansallisten kohdeapurahojen ja työskentelyapurajojen saajat ovat laskettavissa lähes yhden käden sormin. Lisäksi apurahoja jaetaan Taikella alueittain. Huomioitavaa toki on, että kaikki apurahojen saajat eivät anna lupaa julkistaa nimeään. Taiteen edistämiskeskuksesta kuitenkin todetaan tällaisten henkilöiden osuuden olevan yleisesti hyvin pieni.
Taikella ei ole tarkkoja tilastoja alalle myönnetyistä apurahoista, sillä korumuotoilu ja -taide kuuluvat isompaan muotoilun kategoriaan ja esimerkiksi myönteisen rahoituspäätöksen saaneiden henkilöiden tittelit eivät kerro yksiselitteisesti sitä, millä alalla he toimivat. Myöskin kokonaiskuvan hahmottaminen on hankalaa, sillä saapuneista hakemuksista alakohtaisuuksia ei tilastoida ja täten on haastavaa arvioida, onko korumuotoilualan toimijoiden saamien apurahojen määrä suhteessa muiden taiteenalojen edustajien kanssa hakemuksiin nähden.
Taiken perinteiset apurahamuodot ovat kohde- ja työskentelyapurahat, jotka eroavat toisistaan siten, että kohdeapuraha on tarkoitettu tiettyyn projektiin, jossa apurahalla voidaan kattaa myös hankkeen kustannuksia kuten materiaaleja. Työskentelyapurahat ovat aikasidonnaisia (½, 1, 3 tai 5 vuotta) ja tarkoitettu ammatilliseen taiteelliseen työskentelyyn. Kohdeapurahakauden aikana apurahan saaja voi työskennellä myös muiden projektien parissa. Työskentelyapurahakauden ollessa vähintään vuoden mittainen, apurahan saajan on luovuttava päätoimisesta palkatusta työstä apurahakauden ajaksi.
COVID-19-pandemia toi taiteen ja kulttuurialojen edustajille saataville Taiken kautta myös uudenlaisen apurahamuodon. Korona-apurahat taiteilijoille sekä kulttuurin ja luovien alojen ammattilaisille jaetaan henkilöille, joiden työ ja toimeentulo ovat vähentyneet tai loppuneet COVID-19-pandemian vuoksi. Apurahat toimivat omanlaisena koronatukimuotoina ja hakukierroksia on jo takana useampia. Korona-apurahojen myötä yhä useampi korumuotoilualan toimija pääsi kosketuksiin apurahatyöskentelyyn.
Jyväskylään kotiutunut Sanna Hytönen sukelsi saamansa apurahan avulla miniatyyrien maailmaan. Hytöselle myönteinen apurahapäätös saapui kolmannen tehdyn apurahahakemuksen jälkeen Taiken korona-apurahakierroksella.
Ensimmäisen miniatyyrin, kuparipannun, hän toteutti Suomen Huutokauppakeisari-ohjelmaan. Syntyneestä kipinästä heräsi hinku tehdä miniatyyreista pieni mallisto. Syksyn 2021 apurahakauden aikana Sanna loihti käsityönä kuusi kultaista miniatyyriä: rukin, silmälasit, lintuhäkin, kassakoneen, kirjeen ja polkupyörän. Kullan lisäksi hän yhdisti miniatyyreihin jalokivirivejä sateenkaaren sävyissä kannanottona seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tukemiseen.
Sannalle siirtyminen koruista miniatyyreihin oli helppoa, koska hän oli jo aiemmin tehnyt töissään, kuten sormuksissa, elementtejä, joissa on paljon samaa kuin miniatyyreissä. Hän näkee, että myös kultasepän alalla toimivat voisivat tehdä korutaidetta rohkeammin. Toki Sanna ymmärtää realiteetit: taiteessa tulon lähde on epävarmaa esimerkiksi tasaista tuloa tuovien tilaustöiden sijaan.
Toisaalta keskustelu siitä, mikä on korutaidetta ja mikä ”vain” koru, on kuuma peruna ja rajan vetäminen ei ole yksiselitteistä, Sanna pohtii. Hänelle kuitenkin miniatyyrit ovat selkeästi taide-esineitä, sillä niissä ei esimerkiksi ole riipuslenkkiä ketjuun ripustamista varten. ”Usein korujen suhteen korutaide vie koruja suurempaan mittakaavaan. Itse halusin toteuttaa ison sijaan pienempää.”, Sanna kuvailee kiinnostustaan miniatyyrejä kohtaan.
Isokokoisempia teoksia puolestaan toteuttaa helsinkiläinen Tytti Lindström, jolle myönnettiin Taiken 5000 euron kohdeapuraha vuonna 2020. Kohdeapurahalla Tytti loi kaksi erillistä teossarjaa: puettavia seinäteoksia sekä viisi uniikkia kaksiosaista sormusta sisältävän kokonaisuuden. Hän jatkoi puettavien seinäteosten sarjaa myöhemmin saamillaan korona-apurahoilla. Ensimmäiset ideat teoksiin syntyvät jo 10 vuotta sitten, mutta niiden toteutus oli jäänyt ajan ja rahoituksen puutteen vuoksi.
Taiteen ja kulttuurin arvottaminen taloudellisesti tai kaupallisesti ei ole pääsääntöisesti osa apurahapäätöksiä. Esimerkiksi Koneen Säätiön työskentelyapurahoissa taide katsotaan arvokkaana itsessään eikä siihen tarvitse liittyä kaupallista ulottuvuutta. Näen kuitenkin itse suuria mahdollisuuksia siinä, että taiteen ja luovan alan toimijoiden työskentelyä tuettaisiin yhä laajemmassa määrin projekteissa, joissa halutaan luoda uusia menestymisen mahdollisuuksia myös kaupallisessa mielessä ja täten myös kunkin oman elinkeinon vahvistumista.
Kuopiolainen kultaseppä Jenni Rutonen on yksi esimerkki siitä, kuinka apurahatyöskentelyn aikana voidaan myös kehittää liiketoimintaa ja luoda uusia tuotteita. Syksyksi 2021 saadulla korona-apurahalla Jenni työsti Jenni Rutonen Design -brändilleen valmissormusmallistoa sekä toiselle luotsaamalleen yritykselleen Savu Design & Jewellerylle uusia sormusmalleja. Hänelle apuraha oli keino konkretisoida pitkän aikavälin suunnitelmia lyhyessä ajassa, sillä apuraha mahdollisti kehitysloikkien tekemisen nopeassa aikataulussa.
Jennille apuraha toi vapauttavan tunteen sekä tarjosi keinon keskittyä uuden luomiseen. Taloudellisten resurssien myötä mielen kapasiteetistä vapautui luovaan työskentelyyn normaalin arjen rutiinien murehtimisen sijaan. ”Apurahan saaminen vapautti energiaa luovaan työskentelyyn sekä antoi taloudellista turvaa, ja sain heittäytyä luovaan työhön, jota olen halunnut jo pitkään tehdä.”, hän tiivistää.
Jennille apuraha herättikin luovuuden ryöpsähdyksen, joka hämmästytti myös hänet itsensä. Työskentelyn aikana malleja ja ideoita syntyi enemmän kuin hän oli alun perin ajatellut. Kaikista ideoista rakentui 10 prototyyppiä ja osa uusista sormusmalleista on jo myynnissä.
”Luovan työn tekeminen olisi ollut mahdotonta, jos en olisi saanut apurahaa. Tämä sormusmallistojen kehittäminen oli ollut mielessäni jo pitkään, mutta ajan ja taloudellisten resurssien puutteen vuoksi ei myöskään itsestäni löytynyt voimavaroja toteutukseen. Ilman apurahaa prosessi olisi kestänyt vähintäänkin 1,5 vuotta näiden muutaman kuukauden sijaan.”, avaa Jenni ajatuksiaan.
Apurahatyöskentelyssä voi tavoitella lisäksi oman osaamisensa ja ammattitaitonsa kehittymistä. Sanna asetti itselleen haasteen tehdä jokaiseen miniatyyriinsä kivenistutukset tekniikoin, joita hän ei hallinnut kunnolla ja oli vältellyt. ”Näin apurahatyöskentelyssä myös jouduin opettelemaan uutta pakottaen itsesi kehittymään. Nyt näiden uusien tekniikoiden hallitseminen hyödyttää myös tilaustöitä toteuttaessani.”, hän kuvailee.
Korumuotoiluala on yksin- ja pienyrittäjävaltainen. Yrittäjälle pelkällä apurahalla eläminen liiketoiminnan kustannusten juostessa ei ole toimiva yhtälö. Työskentelyapuraha on henkilökohtaista verotonta tuloa ja esimerkiksi korona-apurahoissa kuukausikohtaiseksi työskentelyapurahaksi on määritelty 2000 euroa. ”Apurahatyöskentelyn ohessa pitää pystyä tekemään myös muuta työtä ohessa.”, toteaa Sanna apurahan riittämättömyydestä kattamaan elämisen ja liiketoiminnan kustannuksia.
Korona-apurahojen merkittävä positiivinen tekijä on ollut, että muukin työskentely on samanaikaisesti sallittua. Apurahan saajalla ei kuitenkaan tule olla kokoaikaista, 100 prosenttisen työpanoksen vaativaa, kuukausipalkattua työtä. Täten korona-apurahatyöskentelyssä kultasepät ja korumuotoilijat ovat voineet jatkaa liiketoimintaansa. Korona-apurahat toivat monelle taiteen ja luovan alan toimijalle tarvittavan helpotuksen kiperään tilanteeseen.
”Ei sovi unohtaa, että korona-apurahalla oli merkitys myös omaan toimeentulooni. Apuraha toi turvaa tilanteessa, jossa myynti hiljentyi ja antoi samalla myös toivoa tulevaan. Korona-aikana luova tekeminen ja maailma on tuntunut mahdottomalta. Apuraha oli tärkeä kädenojennus, josta olen kiitollinen.”, kuvailee Jenni lyhyidenkin apurahojen isoa merkitystä pienille toimijoille.
Korona-aikana huoli ja murhe sekä taloudellisten resurssien riittävyys on syönyt luovuutta. Myös kipinä tekemiseen on ollut kateissa. ”Kun olen kollegoiden kanssa keskustellut koronatilanteen muuttamasta toimintaympäristöstä, yksi koronan aikaansaamista negatiivisimmista vaikutuksista on ollut apatia. Normaalia arkea on odotettu turhaan ja normaaliin siirtyminen on lykkääntynyt useasti. Tästä toipuminen ja vauhtiin pääseminen varmasti kestää aikansa.”, toteaa Tytti.
Apurahoilla on suuri merkitys myös luovuuden ilmapiirille ja oman osaamisen kehittämiselle. Apurahan mahdollistama totaalinen pysähtyminen tekemisen ääreen ja fokusoitu keskittyminen selkeästi ruokkii luovuutta. Sanna kertoo apurahan olleen vaikuttava katalyytti luovuuden lisääntymiselle ja oman osaamisensa haastamiseen. Hänelle työskentelykausi poiki lisäksi paljon muita ideoita, jotka odottavat nyt toteuttamista.
Tytti Lindström kuvailee kohdeapuraha myöntämispäätöksen saapuneen juuri oikeaan aikaan. Hänellä oli juuri meneillään omanlaisensa etsikkoaika. ”Apuraha toi tilaisuuden uppoutua tekemiseen, kun toimeentuloa ei tarvinnut pohtia muualta. Samalla omaa tekemistä vei eteenpäin, kun oli aikaa tutkiskella, mitä haluaa toteuttaa.”, hän toteaa.
Kaikki haastateltavat kertoivat saatujen apurahojen antaneen uskoa omaan visioonsa ja osaamiseensa sekä uskoa itseen. Sanna kuvailee tätä apurahan symbolista merkitystä myös tärkeäksi. Hänelle apurahan saaminen oli viesti, että muutkin uskovat hänen ideaansa miniatyyreistä.
Myös Jenni nostaa esiin samaisen asian: ”Apurahan myötä saatu vahvistus ja tunnustus oli tärkeää. Joku muukin uskoi ideaani ja näki, että suunnittelemani projekti oli toteuttamisen arvoinen.”
Monet mieltävät apurahahakemukset ja prosessin työlääksi ja vaikeaksi. Vaikka hakemuksen teko onkin aikaa vievää, on hakeminen kuitenkin usein ennakkokäsityksiä helpompaa. ”Vaikka apurahojen hakeminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta vuosien ajan, nyt kun hakemuksen on kerran tehnyt, näkee prosessin arvon aivan eri tavalla. Hakemusprosessi maadoitti katsomaan omaa toimintaa laajemmin.”, Jenni summaa kokemustaan.
Hakemuksien tekoon liittyy myös itsepohdiskelu ja oman toiminnan syvällinen analysointi. ”Ensin pitää saada itsensä vakuutettua ja tämän jälkeen siirrettyä sama varmuus hakemukseen.”, Sanna tiivistää. ”Kun tunnet oman työsi ja itsesi sekä sen, mitä haluat tehdä ja sinulta löytää palavaa halua, on hakeminen yksioikoista.”, Jenni kuvailee.
Jenni on kokenut, että mitä rajatumpi ja selkeämpi oma projektisuunnitelma on, sen helpompaa hakemuksen tekeminen on – samoin projektiin tarttuminen myönteisen päätöksen tullessa. Suunnitelman tekoon Jenni vinkkaa pohtimaan realistisen ajankäytön: ”Itse olin liian optimisti ajan riittävyyden suhteen ja ajattelin ehtiväni tekemään paljon enemmän. Älä suunnittele liian paljon tekemisestä, sillä tuskin ehdit kaikkea tehdä.”, hän ohjeistaa.
Kaikille kuitenkaan myönteistä päätöstä ei tule. Rahoittajasta riippuen, myönteisten päätösten määrä hakemuksiin nähden on noin 10-30 prosentin tuntumassa. Tytti kertookin rehellisesti, kuinka raskaalta tuntuu, kun hakemukseen liittyy suuria odotuksia ja päätös on kielteinen.
Prosessissa ei jää kuitenkaan tyhjin käsin silloinkaan, vaikka myönteistä päätöstä ei tulisikaan. Itse hakemuksen tekemisestä kannattaa ammentaa oppia. Tytti toteaa, että joka kerta hakemuksen kirjoittaminen on edistänyt omaa työtä. Tähän samaan myös moni muu hakija voi yhtyä. Oman toiminnan auki kirjoittaminen hakemuksiin tuo hyötyä oman toiminnan kehittämiseen ja viestimiseen sekä nopeuttaa työtä seuraavaa hakemusta tehdessä.
Apurahaprosesseissa on kuitenkin seikka, joka kaihertaa Tytinkin mieltä: On harmillista, että kielteisistä päätöksistä ei saa perusteluja. Näin jää tieto saamatta, miten hakemustaan tai omaa projektiaan voisi kehittää. Tytti toki ymmärtää, että palautteen antaminen on haastavaa hakijoiden toivomalla tavalla ja hyväksyy, että palautetta ei ole saatavissa.
Pidän myös itse tärkeänä, että hakijat saisivat jonkinlaisen signaaliin siitä, miksi hakemus ei menestynyt. Erityisen tärkeää tämä on tilanteissa, joissa kielteiseen päätökseen on vaikuttanut esimerkiksi muotoseikka, epäselvä työsuunnitelma tai riittämättömäksi tulkittu kokemus kyseiseltä taiteenalalta. Viesti siitä, oliko hakemus laadukas, mutta ei tällä kertaa mahtunut rahoitettavien joukkoon vai onko hakemuksessa paljonkin petrattavaa, auttaisi seuraavan hakemuksen teossa.
Palautteen anto voisi yksinkertaisimmillaan olla esimerkiksi rasti ruutuun -menetelmä. Tietenkään palautejärjestelmän toteuttaminen ei ole yksiselitteistä ja helppoja keinoja ei ole käytössä, kun käsiteltäviä hakemuksia on useita tuhansia. Tärkeää olisi kuitenkin ymmärtää, kuinka paljon kehittävää vaikutusta jo pelkällä palautteella olisi – vaikka rahoitusta ei saisikaan. Apurahojen myöntöjen yhteydessä kentältä nousee aina soraääniä pettyneiden joukosta. Palaute olisi tie kohti avoimuutta, jota osa kentän toimijoista kaipaa suurestikin pohtiessaan myönnettyjen apurajojen oikeudenmukaista ja tasapuolista kohdistamista.
Jennille apurahakauden kohokohta oli, että sai heittäytyä luovaan työhön ja uppoutua tekemiseen. Sanna ja Tytti jakavat kokemuksen Jennin kanssa. Tytti kuvaa apurahakauden parhaaksi piirteeksi, että on saanut täysillä keskittyä testailuun ja hänellä on ollut vapaus kokeilla hullumpiakin juttuja.
”Apurahakaudessa parasta on ollut taiteellinen vapaus. Lopultakin saan tehdä vaan sitä, joka tulee syvältä sielusta, sillä tilaustöissä asiakkaat määrittelevät pitkälti työn suunnan.”, kertoo Sanna.
Mutta palataan vielä hetkeksi keskusteluun käyttökoruista ja korutaiteesta. Voisiko se taidekorukin olla käytettävä, kun asiaa kysytään Sannalta. Kun kysyn häneltä, suostuisiko hän tekemään miniatyyrimalliston korutaideteoksiinsa ripustuslenkkiä kaulaketjua varten, jos asiakas näin pyytäisi, on vastaus empimättä ”ei”.
Tämän korujen digitaalisen kohtauspaikan rakentamiseen on saatu CreMa avustus/ AVEK,OKM .
© Jules & Beryl
