Kun loistava idea kohtaa täydellisen hopeapalan, syntyy jotain taianomaista. Tiina Hälikän Lovella-korut syntyivät juuri tällaisesta hetkestä. Korusarja osoittaa, että kauniin korun ei tarvitse olla monimutkainen. Muotokieli on pelkistetty, mutta siinä on juju, joka tuo sydänkoruihin oivaltamisen riemua. Mattapintaiset Lovella-hopeakorut kutsuvat käyttäjiään välittämään rakkautta ja hyväksymään itsensä. Ne ovat muistutus siitä, kuinka tärkeää on olla itselleen lempeä ja antaa itselleen lupa rakastaa itseään.
Toisinaan loistavat ideat syntyvät täysin odottamattomissa tilanteissa, kun oikea hetki ja täydellinen hopeapala kohtaavat. Näin kävi Tiina Hälikälle Lovella-korujen kanssa. Ylijäänyt sahauspala lähes huusi muuttumista sydämeksi, vaikka esittävät korut eivät ole koskaan tuntuneet Tiinasta omalta. Muutama pieni sahausliike ja hieman viimeistelyä, ja ensimmäinen Lovella-nappikorvakoruparin aihio näki päivänvalon.
Koruissa oli jotain lempeää ja samalla vahvaa. Pian Tiinan asiakkaat ottivat nappikorvakorumallin innokkaasti omakseen ja asiakkaiden toiveista sarjaan alkoi syntyä uusia koruja.
Koko sarja on kasvanut vahvasti asiakkaiden palautteen ja toiveiden mukaan. Jopa nimi Lovella on asiakkaan ehdotus. Nimi ilmentää sitä ainutlaatuista yhteyttä ja kunnioitusta, joka parhaimmillaan syntyy koruntekijän ja asiakkaan välille.
Tiina on tarkoituksella vältellyt esittäviä koruja ja pyrkinyt luomaan myös Lovellasta korusarjan, joka ei ole liian selkeästi alleviivaava. Sydämen muotoinen symboliikka ei ole päällepäin ilmeinen vaan piilee korujen yksinkertaisen ajattomassa muotoilussa.
Koruissa sydämen muoto on mukana koko korun muotoilussa, ei vain pienenä yksityiskohtana. Tavanomaisista sydänkoruista poikkeavassa sydänmuodossa on asennetta. Lovellan sydän ei ole perinteisen söpö tai pulleaposkinen.
Korusarjassaan Tiina on erityisen kiintynyt sormukseen, joka piilottaa salaisuuden sormuksen sisään. Asiakkaat ovat usein ihastelleet sormuksen graafista muotoa, vaikka korun jujua ei ole vielä edes ehditty hoksata. Tämä salaisuus voi olla muistutus itselle tai viesti lahjan saajalle.
Tiina paljastaa, että hänen finalistikoruissaan on voimakas viesti itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä. Ne kertovat tarinan siitä, kuinka tärkeää on rakastaa itseään ja hyväksyä oma ainutlaatuinen olemus.
Korusarja haastaa jokaisen meistä sanomaan itselleen, että olemme “ihan hyviä tyyppejä” ja ansaitsemme rakkautta ja arvostusta. Korut toimivat muistutuksena siitä, kuinka tärkeää on olla itselleen lempeä ja antaa itselleen lupa rakastaa itseään.
Kauniit muodot, jotka syntyvät usein materiaalin ja tekemisen kautta, toimivat Tiinan innoittajina. Hän korostaa, ettei hän halua korujensa olevan liian selkeitä tai ennalta määrättyjä, vaan toivoo, että jokainen korun omistaja voi löytää oman yhteytensä koruunsa ja korun merkityksellisyyden.
Hänen koruissaan voimme nähdä myös viitteitä luontoon ja sen muotoihin, mutta ne jäävät abstrakteiksi ja avoimiksi tulkinnalle. Tiina haluaa antaa tilaa mielikuvitukselle.
Tiinan suunnittelufilosofiaa ohjaa yksinkertainen muotokieli ja estetiikka. Hän välttää koruissaan turhaa koristelua ja piiperrystä, ja keskittyy sen sijaan selkeisiin ja puhutteleviin muotoihin. Hänelle on tärkeää, että korut ovat kauniita omassa yksinkertaisuudessaan.
Tiinan tyyli kumpuaa omasta persoonastaan. Tiina ei pyri miellyttämään muita, vaan hän tekee koruja, jotka miellyttävät myös häntä itseään. Vaikka Tiinan korut ovat pääasiassa kaksiulotteisia, hän kertoo oman suunnittelunsa kehittyvän hiljalleen suuntaan, jossa koruihin on tulossa enemmän ulottuvuutta ja liikettä.
Tiinan tarina korujen pariin alkoi kiinnostuksesta käsillä tekemiseen vuonna 2005. Tuolloin hänellä ei ollut aavistustakaan, että käsityölehden mainos korutarvikkeista johdattaisi hänet koruammattiin. Ennen koruharrastustaan Tiina ei itse edes käyttänyt koruja. Itsetehdyt lasi- ja kivihelmikorut kuitenkin päätyivät Tiinan ylle ja näin työkaveritkin kiinnostuivat tilaamaan hänen korujaan.
Korujen tekemisestä tuli nopeasti enemmän kuin harrastus, ja Tiina päätyi opiskelemaan korualaa. Vuonna 2012 hän aloitti koruartesaaniopinnot Oulussa ja valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 2015 Tiina perusti oman korubrändinsä, Koi Designin. Brändin perustaminen ja siirtyminen yrittäjäksi olivat suuri askel, ja siitä lähtien hän on keskittynyt korujen suunnitteluun ja valmistamiseen. Tiina työskentelee tällä hetkellä Jämsässä, missä hänellä on oma pajamyymälä.
Nappikorvakoruista lähtenyt korusarja täydentyi myös riipuksella. Lovella-sarjan suosion myötä asiakkaat alkoivat myös kaivata korusarjansa täydennystä sormuksella. Sormus on visuaalisesti yksinkertainen ja graafinen, mutta sen salaisuus piilee ikään kuin sormen ympärille käärityssä sydämen muodossa.
Lovella-sarja sai myöhemmin osaksi myös rannekorun, jälleen asiakkaiden toiveesta. Tiina joutui miettimään, millainen rannekoru sopisi tähän sarjaan. Hän kokeili useita eri versioita, mutta lopulta päätyi rannerengasmaiseen koruun, joka heijastelee Koi Designin tyylisuuntausta parhaiten. Rannekoru onkin ollut yksi hänen suurimmista onnistumisistaan korusarjan kehittämisessä.
Pantamallinen rannekoru toistaa sydämen muotoa, mutta tällä kertaa siinä on sydämen muotoinen aukko lisäämässä hienostuneisuutta ja näyttävyyttä. Rannekoru näyttäytyy yksinkertaisen ajattomana ulkopuolisille, mutta siinäkin piilee oma salaisuutensa.
Korusarjasta löytyy vaihtoehtoina myös koukulliset riippuvat korvakorut sekä riipus kolmessa eri koossa.
”Lovella korusarjan monipuolisuus on pitkälti asiakkaideni ja heidän tarpeidensa ansiota. He ”potkivat persuuksilleni” ja pitivät huolen, että sarjasta tuli täydellinen.”, kertoo Tiina naurahtaen.
Tiina on erityisen intohimoinen hopeakorujentekijä ja kokee tämän olevan hänen vahva osa-alueensa. Myös Lovella-korujen materiaali on hopeaa. Pinnat ovat viimeistelty mattaharjaamalla, joka on osa Tiinan signature-tyyliä. Hän myös itse pitää mattamaisesta pinnasta kiiltävän sijaan.
”Korujeni muotokieli on yksikertainen ja simppeli. Viimeistely tukee korujen muotoa, sillä mattapintaisista koruista ääriviivat hahmottaa selkeämmin.”, kertoo Tiina. Lovella-korusarjan koruja on kuitenkin mahdollista saada tilauksesta myös kiiltävinä.
Alun perin Tiina oli ajatellut, että hänen yksinkertaiset korunsa saattaisivat olla liian vaatimattomia kilpailuun. Tiina on iloinen siitä, että yksinkertainen ja erilainen tyyli pääsi mukaan esittelemään suomalaisen korun moninaisuutta.
Korusarjan nimi: Lovella
Suunnittelija: Tiina Hälikkä
Paikkakunta: Jämsä
Korusarjan osat: Rannekoru, sormus, eri kokoisia riipuksia ja korvakoruja
Materiaalit: Hopea
Miksi juuri sinun korusi tulisi valita Vuoden koruksi?
“Koruissani on lempeää asennetta ja ne edustavat ajatonta tyyliä. Niiden yksinkertainen ja kaunis muoto tekee niistä monipuolisia käyttökoruja arkeen ja juhlaan. Nämä oivaltavat, erilaiset ja poikkeavat sydänkorut ovat ylistys yksinkertaisuudelle.
Tämän korujen digitaalisen kohtauspaikan rakentamiseen on saatu CreMa avustus/ AVEK,OKM .
© Jules & Beryl
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.