Gina Bulgamin-Salon korujen tunnistava ilme on harmoniset pelkistetyt muodot. Hänen juuriensa Indonesian ornamentiikka jalostuu koruissa skandinaaviseen yksinkertaiseen ja pelkistettyyn muotoon. Ginan koruissa toistuu vuosien varrelta mukaan tarttuneet onnistuneet muodot, joissa on voimaa, mutta samalla myös pehmeyttä ja herkkyyttä. Gina vangitsee koruihinsa nykyaikaiseen makuun sopivaa minimalistisuutta, mutta samaan aikaan niissä on ripaus kesäisen kukkakedon heleyttä ja riemua. Yksinkertaisissa muodoissa on aina mukana hyppysellinen neroutta, joka tekee koruista moniulotteisia ja antaa mahdollisuuden ihastella vaikuttavuutta. Ginan taito luoda harmoniaa näyttäviin ja rohkeisiin koruihin tekee koruista soljuvia ja raikkaita.
Gina Bulgamin-Salo tekee koruja rakkaudesta muotoihin ja yksikertaisiin ajattomineen koruihin. Korujen pariin Ginan veti suuntaus muotoilemiseen ja piirtämiseen sekä kiinnostus muotiin ja arkkitehtuuriin. Vaikka korut eivät olleet vielä lapsena hänen unelma-ammattinsa, ja hän itseasiassa inhosi kultakoruja, kiintymys askarteluun sekä rakentelu pahvista ja paperista oli mieluisaa. Opiskelupaikkaa etsiessä oli selvää, että hän halusi tehdä tulevaisuudessa jotakin luovaa. Koruja Gina pitää mielenkiintoisena mediana ilmaista luovia ajatuksiaan. Konkreettisenä esineenä myös muoto ja ilo muuttuu koruissa käsillä kiinni pidettäväksi. Opiskelujen myötä myös kulta materiaalina työstyi sellaisiksi koruiksi ja muodoiksi, joka herätti Ginan pitämään kultakoruista lapsuudestaan poiketen.
Gina valmistui korumuotoilijaksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2007. Hän pitää omaa pajastudiotaan Helsingin Töölössä. Opiskeluaikoinaan Gina osallistui myös useampaan kilpailuun. Yksi ikimuistoinen hetki oli, kun hän sai tehdä Suomen Kultaseppien Liiton 100-vuotisjuhlan kunniaksi liiton silloiselle puheenjohtajalle Sirkka Siiskoselle pukukorun. Tästä korusta kasvoi yksi Ginan suosituimpia korusarjoja nimeltään Melati. Muita tärkeitä nostoja ovat Fabergé-biennaalinen kolmas sija vuonna 2005 sekä Vuoden Kaunein Sormus -finaalipaikka vuonna 2014.
Korujen tekeminen on Ginalle meditatiivinen kokemus, jossa luomisen edessä saa ratkaista uusia haasteita. Hänen mielestään korujen tekemisessä on innostavaa myös, että prosessiin saa yhdistää matematiikkaa kultasepän taitoihin. Koruissa mielenkiintoista on Ginan mielestä erilaiset tekniikat ja erityisesti teknisten ongelmien ratkaisut. ”Tekniikkojen taitaminen luo ihanan tunteen, kun ymmärtää miten eri materiaaleja pitää käsitellä halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi”, kuvaa Gina. Näitä tilanteita on esimerkiksi erilaisten mekanismien rakentaminen ja tällaiset haasteet, erityisesti mekanismien integroiminen osaksi korun muotoilua, ovat kiehtovia. Ratkaisun löytyminen ja onnistuminen on palkitseva tunne. ”Lisäksi hetket, joissa olen onnistunut luomaan jotakin erilaista – joka ei välttämättä edes sovi perinteisiin korun raameihin – ja erottautuvaa saavat aikaan loistavan tunteen”, jatkaa Gina.
Suunnittelutyössään Gina on intuitiivinen ja koruissa toistuu usein vuosien varrella mukaan tarttuneet onnistuneet muodot, jotka ovat jääneet kulkemaan mukana. Osassa töistä puolestaan muotokieli on hyvinkin yksinkertaista ja selkeää. Joskus oikean olomuodon saavuttaminen vaatii tekoprosessin aikana paljon koskettamista ja muotojen tunnustelua, avaa Gina korujen työstämisen prosessia. Suunnittelijana hän kuvaa itseään aidoksi, luonnonläheiseksi, herkäksi sekä intohimoiseksi.
Materiaaleista Gina pitää erityisesti hopeasta. Hänellä on kyky saada hopeaan muotoilullaan täysin uudenlainen raikkaampi ja modernimpi ote. Hän valmistaa yksinkertaisia pienkorusarjoja hopeasta ja muista jalometalleista, mutta kokeilee mielellään uusien materiaalien mahdollisuuksia. Hän tekee mielellään isoja ja näyttäviä koruja, joiden muotokieli siirtyy myös korusarjoissa pienemmiksi arkisemmiksi koruiksi.
Ginan etninen tausta vaikuttaa hänen työhönsä alitajuisesti. Hän rakastaa Indonesian ornamentiikka ja taidetta, mutta toisaalta on hullaantunut skandinaaviseen yksinkertaiseen tyyliin. Ginan koruissa kumpikin maailma kohtaa modernilla ja puhuttelevalla tavalla ja korut pitävät sisällään kuitenkin indonesialaisen luonteen ytimen. Ginalla on kyky luoda koruihinsa harmoniaa, vaikka koruissa yhdistyy monet ulottuvuudet ja tasot. Hän onnistuu tuomaan yksinkertaistetussakin muodossa esiin leikkisyyden ja tavan nähdä koru uudesta näkökulmasta, joka kutsuu puoleensa ihastumaan koruun.
Yksinkertaisen ja selkeän saaminen vaikuttavaksi ja voimakkaaksi on Ginan taito. Muodot eivät hae uomaansa perinteisistä yksiselitteisestä geometrisista muodoista ja näin niissä on aina mukana uudenlainen tulkinta, joka selkeästi tuo esiin Ginan tyyliä ja taitoa minimalistiseen vaikuttavuuteen. Yksinkertaisuuden luominen puhuttelevaksi on hänen tyyli.
Kun korun kantaja iloitsee ja arvostaa korua, on se palkitseva tunne. Koruun myös mahtuu pieneen tilaan suuria tarinoita. Erityisen palkitsevaa on kuulla vuosienkin jälkeen asiakkaiden kertomuksia siitä, mitä ostetut tai saadut korut heille edelleenkin tarkoittavat ja merkitsevät. Ginalle myös ihastuksen huokauksia saavat aikaan hetket, kun asiakkaat tuovat elämää nähneitään korujaan huollettavaksi. Näistä jäljistä näkee, että koruja on käytetty ja rakastettu – ja niistä on nautittu päällä sen sijaan, että niitä olisi piiloteltu laatikossa.
Ginan omat suosikkikorut löytyvät omista mallistoista, sillä ne edustavatkin häntä kokonaisvaltaisesti. Lisäksi Gina viihtyy eri kulttuurien etnisissä koruissa. Varsinaista omaa suosikkikorua hänellä ei ole, mutta lempikoruosastoon kuuluvat muun muassa Flow-mallisto. Flow-sarjassa malliston mahdollisuudet kasvaa eri muotoihin ja ulottuvuuksiin viehättää Ginaa. Hän itse pitää sormuksista ja rannekoruista – ja näitä koruja usein mallistoihin hänelle myös syntyykin. Gina myös naurahtaen lisää, että ihmettelee kiintymystään korvakorujen tekemiseen, sillä pitkään hänellä ei edes ollut itsellä reikiä korvissa.
Rakastut Ginan koruihin, jos pidät statement-koruista, uniikista ilmeestä ja haluat käyttää koruja rohkeasti. Koruillaan Gina haluaa välittää iloa ja kauneutta sekä sitä tarinaa, josta koru on syntynyt. Hän haluaa tulevaisuudessakin luoda ajattomia klassikoita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Haavelistalla on myöskin hyvin veistoksellinen ja arkkitehtuurillinen koru, joka ei välttämättä olisi tarkoitettu käytettäväksi vaan pikemmin kauniiksi esineeksi.
Tämän korujen digitaalisen kohtauspaikan rakentamiseen on saatu CreMa avustus/ AVEK,OKM .
© Jules & Beryl
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.