Suomessa valmistetut korut

Henkilökohtainen palvelu

Näyttävissä koruissa on mukana huumoria ja hyväntuulisuutta

Mari Syrénille korujen maailmassa on tärkeä paikka sekä käyttö- että taidekorujen luomisella

17.7.2021
Johanna Lundán | Jules & Berylin päätoimittaja
Mari Syrén profiilikuva neliö
Mari Syrénin koruissa on mukana leikkimielisyyttä ja myös huumoria, joka herättelee näkemään korut vakavamielisen sijaan hyväntuulisesti naurahtaen. Korujen mielenkiintoinen muotoilu on rohkeaa ja Mari on tunnettu erityisesti näyttävistä sormuksistaan. Muotoilussaan hän kiinnittää huomioita käytön mukavuuteen ja ergonomiaan sekä kestävyyteen. Näin näyttävät ja isokokoisetkin korut ovat miellyttäviä käyttää. Koruntekijänä Mari toteuttaa käyttökoruja, mutta tärkeä osa hänen työtään on myös korutaiteeseen keskittyminen. Marin töitä on nähty lukuisissa näyttelyisessä sekä monien kilpailujen palkittujen joukossa. Mari valmistui korumuotoilijaksi 1998 ja pitää omaa korustudiotaan Porin Yrjönkadun kävelykadulla.

Mari Syrénille korut eivät ole tiukkapipoinen tai vakavamielinen asia. Hänen korujensa huumori ravistelee suhtautumaan koruihin hyväntuulisesti ja iloisesti naurahtaen. Vaikka korut vapauttavat kepeydellään tunnelmaa, on koruissa mieleenpainuva ja mielenkiintoinen muotoilu. Koruntekijänä Mari toteuttaa käyttökoruja, mutta tärkeä osa hänen työtään on myös korutaiteeseen keskittyminen.  Marin töitä on nähty lukuisissa näyttelyisessä sekä monien kilpailujen palkittujen joukossa. 

Pelkistettyjä koruja ja korutaideteoksia

Korut täyttävät Mari Syrénin tarpeen saada oma kädenjälki näkyväksi tähän maailmaan ja tehdä myös itsensä näkyväksi. Korujen tekeminen on hänelle keino harjoittaa luovuuttaan ilman oman persoonan jatkuvaa esilläoloa, kuten esimerkiksi esiintyvä taiteilijana pitäisi tehdä. Korumuotoilijaksi Mari valmistui 1998 kultasepänalan laitokselta. Käsillä tekeminen ja käsityöläisyys oli valintana hänelle luonteva. Pehmeiden materiaalien kanssa työskentely kuten ompeleminen tai kutominen ei ole ollut Marille koskaan ominta alaa. Kova materiaalit kuten puu sen sijaan kiehtoivat enemmän ja myös metallin kanssa hän koki olevansa yhteydessä.

Mari Syrén profiilikuva neliö
Mari Syrén työssään

Mari sukkuloi oman selkeän linjansa puitteissa tehden niin pelkistettyjä koruja kuin isokokoisiakin veistoksia.  Hän tekee sekä käyttökoruja että korutaideteoksia ja Marille kyse näiden erosta on pikemmin mittakaavan muuttumisessa. “Korut ovat arkipäivän taidetta ja koruillani haluan tuoda arkipäivän estetiikkaa”, kertoo Mari. Niin sanotut korutaiteeksi luokiteltavat korut ovat hänelle erityisen mieluisia työstään ja tehdä. Timanttikorut eivät varsinaisesti ole vetäneet Maria puoleensa, mutta nyt kuitenkin häntä on alkanut myös kutkuttamaan ajatus tehdä todella iso orgaaninen kaulakoru, jossa olisi paljon timantteja ja korukiviä.

Lukuisia kilpailusijoituksia ja näyttelyitä

Mari Syrénin työpäivät täyttää uniikkikorujen lisäksi omien piensarjojen tekeminen. Porin Yrjönkadun kävelykadulla sijaitsevassa Korustudio Linnassa Mari sekä tekee että myy korujaan. Oman liikkeen perustaminen 2013 on yksi Marin uran merkkipaaluista, vaikka hän on niittänyt menestystä isoista kansainvälisistä näyttelyistä ja kilpailuissa, jotka ovat tuoneet lisää ammatillista itseluottamusta.

Saavutuksista voi mainita muun muassa 2018 Puolassa järjestetyn hopeataiteen kilpailun SILVER SPUR -palkinnon sekä ”Aqua, Ambra, Aquila” -meripihkakilpailun kolmannen sijan 2020.

blank
Joen helmi -korusarja.

Valmistamistaan koruista Mari on itse eniten ylpeä juurikin kilpailuun osallistuneista Freyan kyyneleet- koruista. ”Koruissa yhdistyy hyvin taustatarina koruun ja sen ulkonäköön”, kuvaa Mari. Freyan kyyneleet kiteyttää myös, Marin omin sanoin, hänet koruntekijänä niin tarinaltaan ja näyttävyydeltään.

Mari on voittanut muun muassa myös Euran kunnan tuotesuunnittelukilpailun, jolloin Satakunnan Alvar Aallon viikolla julkaistiin Joen Helmi -korusarja Euran kunnalle yksinoikeudella käytettäväksi. Joen Helmestä syntyi myös uusi korusarja: Aalloilla.  Tulevaisuudessakin kilpailut ja näyttelyt vetävät puoleensa ja ovat Marille tärkeä osa  hänen työtään korujen parissa.

 

 ” 

Koruillani haluan välittää myös huumoria, joka joskus on esimerkiksi vain osa korun nimeä.

Marin koruissa on mukana huumoria ja uskaltamista

Muotoilussaan Mari kiinnittää huomioita käytön mukavuuteen ja ergonomiaan sekä kestävyyteen. Koruissa mielenkiintoisinta hänen mielestään on suhde ihmiskehoon ja vartaloon. Korussa kylmä metalli muuttuu osaksi kantajan vartaloa ja persoonallisuutta. Korujen konteksti on myös Marista mielenkiintoinen, sillä joskus kokonaisuus ja yhteys muodostaa korusta lempikorun tai korun, jota ilman ei voi olla.

Taidekorutkin Mari näkee päälle puettuna. ”Taidekorut näen ihmisvartalolla, sovitan päälle ja tutkin millaista korua on käyttää.  Taidekorutkaan eivät ole minulle pelkästään pienoisveistoksia, sillä mielestäni koru vaatii ihmiskehon yhteyden ollakseen koru.”, avaa Mari ajatuksiaan.  Kädenjälkeään Mari kuvaa orgaaniseksi ja siinä näkyy hänen käsialansa eli tapa tehdä koruja.

Marin koruissa on mukana leikkimielisyyttä ja rajojen rikkomista, joka haastaa suhtautumaan koruihin vakavuuden ja liian jäykkyyden sijaan hyväntuulisesti ja iloisesti naurahdellen. Marin korut tuovat mukanaan myös huumoria, joka antaa mahdollisuuden heittäytyä tavallisen arkielämän rutiineista hetkeksi seikkailuihin, ainakin omissa ajatuksissaan. ”Koruillani haluan välittää myös huumoria, joka joskus on esimerkiksi vain osa korun nimeä”, tiivistää Mari.

blank
Arjen supersankareille: Kissanainen-sormus!

ARTIKKELI JATKUU ILMOITUKSEN JÄLKEEN

Aiheissa mukana luontoteemat ja historia – ilman tylsyyttä

Korujen aiheissa luonto ja luontoteemat innoittavat Marin ideoita ja mukaan mahtuu usein myös paljon historiaa ja paikallishistoriaa.  Tylsyyttä vastaa Mari taistelee erikoisilla ja mielenkiintoisilla pintakäsittelyillä, sillä hänen omasta mielestään täydellisyys on hieman tylsää. ”Koruissa tulee olla jotakin säröä ja jujua,” Mari terävöittää. Yksi esimerkiksi yhdistelmästä on Marin taidekorujen ja -teoksien joukkoon kuuluvat silikonipursotuksen avulla tehdyt Karkkikuninkaan nojatuoli, joka ilmentää kermavaahdolla kuorrutettua ja kirsikoin koristeltua valtaistuinta, sekä samaisella tekniikalla tehdyt Karkkikuningattaren tanssikengät.

blank
Barbie’s secret dream -kaulakoru.

Suunnittelijana Mari on luova, vaihtelunhaluinen ja rohkea. Marin korujen ystäväksi päätyykin usein käyttäjä, joka on myös pukeutumisessaan rohkea ja haluaa, että korut huomataan. Korujen tekemisessä palkitsevinta Marille on se, miten hänen käsissään materiaalit muovautuvat valmiiksi koruksi. Suunnittelun ja tekemisen matka on myös merkityksellistä pelkän lopputuloksen sijaan.

Näyttäviä sormuksia, jotka toimivat myös arjessa

Erityisesti sormukset ovat Marille mieluisia ja niiden työstämiseen hän tarttuu usein. Sormuksissa haptisuus eli kosketeltavuus on tärkeää hänelle. Koruna sormus on myös sellainen, joka on korunkäyttäjälle itsessään näkyvillä oleva.

blank
Isokin sormus voi olla hyvin istuva ja ergonominen myös jokapäiväiseen käyttöön. Kuvassa Mari Syréni Ballo-sormus.

Näyttävät sormukset ovat myös Marin omia lempikoruja, joita hän käyttää usein myös töissä. Hän tekee sormukset ergonomisiksi, joten niitä on mahdollista ja mukava käyttää myös työskennellessä. Yksi hänen omista suosikkikoruistaan syntyi jo 1990-luvun alussa koulussa, joissa leikattu metallin pala kiertyi itsestään jousimaiseen muotoon. Siitä syntynyt idea sormuksesta, johon on yhdistetty kivi, on kulkenut Marin matkassa siitä lähtien. ”Tuo ahaa-elämys synnytti täydellisen korun,” kertoo Mari.

Mari Syrén linnajuhlat korut kultasävyisetr
Mari Syrénin suunnittelemat korun itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Erityisesti korut, jotka Mari tietää tulevan ahkeraan käyttöön ja osaksi henkilön persoonaa, ovat erittäin mieluisia töitä hänelle. Myös Linnan juhliin tehtyjen korujen tekeminen on jäänyt mieleen, jossa projekteja on toteutettu yhdessä pukusuunnittelijoiden kanssa.  Marin koruja on nähty itsenäisyyspäivän vastaanotolla useasti, kuten 2019 satakuntalaisilla kansanedustajilla Eeva Kallilla ja Kristiina Saloselle, joiden uniikkikorujen ilme syntyi kokonaisuutena pukusuunnittelijoiden kanssa.

Mari Syrén |
Mari Syrén Design

  • Korumuotoilija
  • ”Aqua, Ambra, Aquila” -meripihkakilpailun kolmas sija 2020
  • Euran kunnan tuotesuunnittelukilpailun voitto Joen Helmi -korusarjalla
  • 2018 SILVER SPUR -palkinto, Puola
  • Korustudio Porin Yrjönkadulla
Johanna Lundán

Johanna Lundán

Johanna Lundán on Jules & Berylin perustaja, jonka rakkaus kotimaisiin koruihin on synnyttänyt myös Vuoden koru -kilpailun. Johanna on toiminut yrittäjänä vuodesta 2005 ja aktiivisena vaikuttajana nuorkauppakamarissa vuodesta 2003 lähtien. Vapaa-ajalla Johannan koukuttaa livekeikat, keraamiikkatyöt, elokuvat ja matkustaminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Korvakorujen puhdistaminen on tärkeää niiden ulkonäön, puhtauden ja pitkäikäisyyden ylläpitämiseksi. Puhdistamalla jalometallikorvakorut säännöllisesti ja huolellisesti voit pitää ne kauniina ja kiiltävinä pitkään.
Kauniit hopeakorut ansaitsevat säilyttää loistonsa ja kiiltonsa vuosien ajan. Hopeakorut ovat kauniita ja arvokkaita, mutta ajan myötä ne voivat himmentyä ja tummua. Oikein suoritettu puhdistusprosessi ei vain paranna korujen ulkonäköä, vaan myös pitää ne kestävinä ja kauniina.
Puhdas sormus ei ainoastaan näytä paremmalta, vaan myös tuntuu miellyttävämmältä käytössä. Onneksi sormuksen puhdistaminen ei vaadi kovin monimutkaisia tai kalliita välineitä. Säännöllinen puhdistus on tärkeää. Korujen puhdistus jopa kotikonstein ylläpitää korujen säihkettä.