Suomessa valmistetut korut
Henkilö­kohtainen palvelu

Vuoden koru 2019- kilpailu, 2.sija

Laura Bruunin Spring Ice

22.6.2021

Laura Bruunin Spring Ice -korut esittelet korujen ystäville mielenkiintoisen tekniikan. Jää luonnonelementtinä on jäämaisen ulkomuodon lisäksi tuotu mukaan korujen kuviointiin, joka on toteutettu fotoetsaamalla. Koruissa harvemmin käytetty tekniikka viimeistelee korujen ilmeen ja tunteen ja vie mukanaan jääkuningattaren valtakuntaan. Laura on onnistunut kiteyttää koruihinsa jään voiman ja massiivisuuden samaan, säilyttäen herkkyyden ja haavoittuvuuden. Herkkyyden vangitsemin koruihin, ilman imelää söpöilyä on haastavaa. Erityisesti kun kyseessä on näyttävät korut, kuten Laura Bruunin Spring Ice-korusarja.

Korujen massiivisuus ja lempeys löytyvät luonnosta

Luovuuden lähteenä Lauralla on tärkeä suhde luontoon, joka näkyy Spring Ice- sarjan koruissa. Lauralle on ollut luontaista jo lapsesta lähtien ihmetellen tutkia kaikkea ympärillään. Havaitsemansa muodot ja yksityiskohdat luonnosta, jotka ovat ikiaikaisia ja omalla tavalla pysyviä, Laura haluaa tuoda koruihinsa modernisoimalla piirteitä. Luonnon kauneus ja lempeys yhdistettynä jylhyyteen ja voimakkuuteen, ovat Lauran design-filosofian ainekset.  Laurasta korumuotoilija voit lukea lisää tästä tekemästämme esittelystä.

Filosofian punainen lanka näkyy myös Spring Ice -mallistossa, jossa on samaan aikaan näyttävyyttä, mutta myös sanoinkuvailematonta herkkyyttä. Lisäksi koruihin tuo mielenkiintoa kulmikkuus, joka kuitenkin on tunnelmaltaan pehmeää. Selkeästi harkituissa koruissa on myös rosoa, joka tuntuu juuri oikealta.

Laura Bruunin Spring Ice -korusarjan rannekoru ja korvakorut
Laura Bruunin Spring Ice -koruissa on vangittu jään henki ja olemus.

Laura kuvailee itseään leikkimieliseksi, joka leikkisyys kumpuaa myös koruihin. Laura kertoo luonnon epäsymmetrisyyden ja epätäydellisyyden olleen vahva punainen lanka myös hänen Spring Ice -koruissa, näkyy koruissa totisuuden karistaminen ja kokeilun halu. Koska luonnossakaan mikään ei ole täysin identtistä tai samanlaista keskenään, halusi hän saman ajatuksen toistuvan myös koruissaan. Tämän vuoksi muun muassa sarjan korvakorut eivät ole symmetriset keskenään. Valittua polkua myös täydentää se, että kaikki Lauran sarjan korut ovat kukin uniikkeja yksilöitä, sillä ne on tehty käsin.

Hopeakorujen kuviointi on tehty fotoetsaamalla.

Talviaamujen jääkukat kukkivat Spring Ice -korujen kukkii kuvioinnissa ja kivissä

Nimensä mukaisesti Spring Ice -korut ovat saaneet inspiraationsa jäästä, jonka Laura on halunnut vangita koruihin niin kuviointiin kuin olemukseen. Korujen pinnan tunnelma on samanlainen kuin talviaamuisen ikkunan pakkaskukat. Tekniikka- ja materiaalikokeilut olivat Spring Ice-korusarjan alkusysäys. Kuvioinnissa käytetty fotoetsaus-tekniikka tuo koruihin oman omaleimaisen ja erottuvan yksityiskohdan. Laura halusi hyödyntää valokuvaus harrastuksensa pimiötyöskentelyn tekniikoita myös koruihinsa. Korujen pintaan Laura on jäljentänyt jään pinnasta otetun valokuvan, joka on valotettu ja kehitetty hopealle.

Näyttävä rannekoru sopii rohkealle pukeutujalle.

Harvinaisempi tekniikka, fotoetsaus, on raikas tuulahdus ja luo koruihin selkeästi erottuvan ilmeen. Uuden sukupolven korut toivottavat tervetulleeksi juuri tällaisia uudenlaisia ideoita korumuotoiluun. Vaikka tekniikka voi ensi alkuun kuulostaa eksoottiselta, ei sen hyödyntäminen kuitenkaan vaikuta korujen käytettävyyteen. Spring Ice -koruja voi käyttää ja huoltaa aivan normaalien hopeakorujen tapaan.

Osa jäämaisen tunnelman luovia materiaaleja ovat hopean lisäksi korukivet. Kiviä valitessa Laura erityisesti halusi, että kivet ovat kirkkaita ja sädehtiviä kuten keväinen jää, johon aurinko säteilee. Synteettiset kivet ovat kuutiollisia zirkonioita, jotka ovat vastuullisesti ja eettisesti helppo valinta sekä myös lompakkoystävällisiä.

“Luovuuden pursuaminen tuo intoa kokeilla uutta.”

Spring Ice -korusarja koostuu korvakoruista, rannekorusta ja sormuksesta

Spring Ice -korusarjan osat ovat korvakorut, rannekoru sekä sormus. Lähes täysimittaiselta tuntuvaan sarjaan kuitenkin laattamaisen rintakorun tekeminen vielä houkuttaisi Lauraa. Omasta puolestani voin sanoa, että rintakoru olisi näyttävä lisä jakkuun korvakorujen pariksi, mutta myös mielenkiintoinen lisä ja variaatio juhla-asunkin koruihin. Siksi toivotan myös uudet sarjan osat tervetulleiksi.

Korvakorut tuovat mieleen kevään vesien sulaessa veden pinnalla lipuvat jäälautat. Koruissaan Laura myös kuvaa jään voimaa, joka muokkaa maisemaa liikkuessaan. Itse pidän erityisesti korvakorujen luonnosta inspiroitunutta epäsymmetrisyyttä tulkinnan keinoja. Spring Ice -korvakoruissa esimerkiksi vain toisessa korvakorussa on kivi, joka tekee koruista heti rohkeammat ja mielenkiintoisemmat. Epäsymmetrisyys tulee esiin rannekorussa vieläkin enemmän.  Lisäksi rannekoruun Laura ilmensi enemmän jään massiivisuutta ja voimakkuutta.

Laura Bruunin Spring Ice -korusarjan korvakorut ja sormus
Korvakoruissa on herkkyyttä, vaikka muotokieli on kulmikas.

Myös sormukseen Laura Bruun halusi jatkaa jään massiivisuuden kuvaamista. Kesti kuitenkin aikaa ennen kuin hän tunsi löytäneensä sopiva ratkaisun sormuksen samanlaiseen massiiviseen tunteeseen, koska koruna sormus on yleensä kuitenkin pienikokoinen. Materiaalipaksuus, joka on huomattavasti reippaampi kuin esimerkiksi korvakoruissa tai rannekorussa, tuo tuon massiivisuuden tunteen. Jään massiivisuuden tunteen sormuksessa voikin kokea sormusta käytettäessä. Omakohtaisesti aluksi sormus tuntui omalla tavallaan erikoiselta erilaisen materiaalipaksuutensa vuoksi, mutta toisaalta valinta tuntui samaan aikaan jotenkin luontevalta ja oikealta – jo ennen kuin kuulin Lauran kertovan taustan siitä, miten hän halusi luoda massiivisuuden vaikutelman sormukseen.

Kuutiollinen zirkonia kimmeltää jään tavoin.

Arkeen ja juhlaan sopivat jäiset korut houkuttelevat seireenin lailla

”Rannekoru on rohkean pukeutujan koru”, kuvailee Laura. Olen Lauran kanssa samaa mieltä. Suurikokoisen korun kantamiseen tyylillä tarvitaan itsevarmuutta. Katseenvangitsijaksi esimerkiksi juhlaan ja tärkeisiin hetkiin rannekoru sopii erinomaisesti ja sen ei olekaan tarkoitus olla hillitty ja huomaamaton arkikoru jokapäiväiseen käyttöön.

Puolestaan korvakorut huhuilevat seireenin kutsuaan minulle aamuisin ja houkuttelevat nauttimaan niistä myös arkena. Jotkut voivat pitää korvakoruja liian isoina arkeen, mutta omasta mielestäni ne sopivat hyvin päiväasun kanssa niiden pehmeyden ja herkkyyden vuoksi. Kuten korvakorut, sormus on päällä miellyttävä ja vaivaton, ja sopii käytettäväksi muulloinkin kuin vain juhlahetkinä. Massastaan huolimatta sormus ei tunnu päällä raskaalta tai vaivalloiselta.

Laura Bruunin Spring Ice -korusarja
Luonnon epäsymmetrisyys näkyy myös Lauran koruissa: Spring Ice -korvakoruissa vain toisessa on kivi.

Juuri oikeanlaisina sinulle: Spring Ice -korut tehdään mittatilauksena

Omat Spring Ice -korusi Laura tekee sinulle tilauksesta juuri oikean kokoisiksi. Malleja voidaan muokata toiveidesi mukaan, joten Laura kannustaakin myös rohkeasti tuomaan esille omat toiveet koruille. Ottamalla yhteyttä Lauraan pääsette keskustelemaan lisää juuri sinulle tehdyistä koruista. Spring Ice -korusarjan lisäksi Laura tekee rajoitettuina pienerinä monenlaisia koruja. Vaikka myös taiteelliset korut ovat Lauran mieleen, hän aina kuitenkin huomioi, että korut ovat kauniin ja vahvan muotoilun lisäksi oikeasti käytettäviä.

Artikkeli pohjautuu Tyyliniekassa 11.12.2019 julkaistuun artikkeliin.

Johanna Lundán | Jules & Berylin päätoimittaja
Picture of Johanna Lundán

Johanna Lundán

Johanna Lundán on Jules & Berylin perustaja, jonka rakkaus kotimaisiin koruihin on synnyttänyt myös Vuoden koru -kilpailun. Johanna on toiminut yrittäjänä vuodesta 2005 ja aktiivisena vaikuttajana nuorkauppakamarissa vuodesta 2003 lähtien. Vapaa-ajalla Johannan koukuttaa livekeikat, keraamiikkatyöt, elokuvat ja matkustaminen.