Suomessa valmistetut korut
Henkilö­kohtainen palvelu

KORUSARJA OPETTAA MEILLE MYÖS TARINOISTAMME

Jenni Rutosen Lovi | Vuoden koru 2022 -finalisti

Jenni Rutosen Lovi-koruissa muinaiskorujen henki on tuotu tälle vuosituhannelle, nykyajan tietäjille sopivaksi. Muinaissuomalaisuus ja tarinallisuus ovat vaikuttaneet vahvasti Loven talismaanimaiseen olemukseen, ja muoto on inspiroitunut entisaikojen luuneuloista. Unisex-koruina Lovi löytää paikkansa tumman puhuvan hevirokkarin kaulasta yhtä hyvin kuin kauniisti laskeutuvan iltapuvun kanssa. Korusarjassa tiivistyy Jennin luomisen tahto koruista, joissa on syvempi merkitys. Lovi kertoo elämän haasteista selviämisestä.

Korut symboloivat vaikeuksien voittamista ja koettelemuksista selviämistä

Jenni Rutoselle mytologiasta ja muinaissuomalaisesta perinnöstä on muodostunut viime vuosina yhä vahvempi ja voimakkaampi inspiraation lähde. Historiamme, uskomukset ja vanhat tavat kiehtovat Jenniä ja mitä enemmän hän perehtyy aiheeseen, sitä enemmän hän on löytänyt yhteenkuuluvuutta ja juurevuutta esi-isiemme kautta.

Lovessa yhdistyy muinainen mytologia voimaannuttamiseen ja vahvaan tarinallisuuteen. Lovi syntyi muinaissuomalaisista tietäjistä ja heidän loveen lankeamisesta, joka tarkoitti henkimatkan tekemistä tuonpuoleiseen tuoden mukanaan takaisin viisautta ja neuvoja. Korujen muotokieli kuvaa entisaikojen luuneuloja, joiden reikiä kutsuttiin loviksi – ja juuri näiden luuneulojen silmän, loven, läpi tietäjät matkasivat esi-isien maille tuonpuoleiseen.

Jenni Rutosen Lovi talismaani voimakorut
Jenni Rutosen Lovi-korusarja on voimaatuova talismaani.

Jennin käsissä Lovesta syntyi talismaani nykytietäjille muistuttaen vaikeuksien kautta kerätystä voimasta sekä niiden mukanaan tuomasta tietoisuudesta nähdä asioita eri tavalla auttaen muita heidän haasteissaan. Lovessa tiivistyy symboliikkaa kaikille, jotka ovat kohdanneet elämässään haasteita ja selvinneet koettelemuksista vahvempina.

“Loveen en langennut,
sen läpi kuljin.
Uuteen todellisuuteen,
rajattoman rajan taa.
Tullakseni takaisin,
tietäen totuuteni,
taikani tarinana kertomaan.”

Jennin koruissa näkyy tarinat

Korujen inspiraationa Jennille toimii yhä voimakkaammin niiden tarinat, jotka syntyvät myös taustatyön ja perehtymisen kautta. Hän on huomannut, että tarinallisuus puhuttelee ihmisiä syvemmin ja vetää puoleensa käyttäjiä. ”Ilman käyttäjää, koru on hieman turha esine. Käyttäjän tulee mieltää koru omakseen ja tähän tärkeä rooli on sillä, että korulla on käyttäjälleen merkitys. Kun korusta löytyy tuo syvempi sisältö – haluat pitää kiinni korusta vuosikymmeniä.”, avaa Jenni ajatusmaailmaansa.

Lovi korusarja hopeasta mallin päällä

”En halua toteuttaa koruja, joilla ei ole taustaa, merkitystä tai sanomaa. Sellainen tekeminen tuntuu itsestäni turhalta. Mielestäni korulle ei riitä, että se vain näyttää kivalta – ilman merkitystä ja tarinaa koru tuntuu tyhjältä.”, Jenni kiteyttää. Mielestäni Jenni pukee hyvin sanoiksi ja syventää ajatuksia myös Jules & Berylin moton ”Koruja enemmän” takaa, jossa korut eivät ole vain fyysisiä tuotteita, vaan niihin liittyy aina syvempiä merkityksiä, muistoja ja tunteita käyttäjälleen. Tarinallisuuden lisäksi suunnittelussaan Jenni painottaa myös käytännöllisiä seikkoja: koru tulee olla miellyttävä käyttää päällä ja samoin monikäyttöinen.

“”Lovi-koruissa on vahva tarinallisuus. Korujen mystiikka ja muinaiskorumaiset viitteet ovat onnistuneet ja koruissa on vahva talismaanimainen tuntu. Koruissa on hallittu muoto. Riipuksen neulan linjojen jatkuminen ketjussa päällä ollessa on pieni hienostunut designillinen yksityiskohta. Korvakorut ovat oivaltavat ja sopivat yhteen hyvin epäsymmetrisenä parina. Korusarjana Lovi on eheä kokonaisuus, joka sopii laajalle käyttäjäkunnalle – miehillekin!”
VUODEN KORU -ESIRAATI LOVI-KORUISTA”

Pitkän uran aikana korujen muotokieli on saanut uusia vaikutteita

Jennillä on takanaan jo lähes 10 vuoden mittainen ura. Hän tunnistaa, että koronan myötävaikuttama luomisen jumiutuminen ja sen vapautuminen muutti hänen tyylillistä suuntaansa romanttisimmista ja herkistä koruissa yhä selkeämmin koruihin, joissa on muinaissuomalaisia vaikutteita. Esimerkiksi viime kilpailukierroksen finalistikorusarja Kesän Siivekäs on tyylillisesti selkeästi kepeän lennokas ja hennon romanttinen. ”Mallistoissani on kuitenkin yhä urani alussa tekemiäni korusarjoja. On mielenkiintoista katsoa taaksepäin ja huomata kuinka koruihin heijastuu oma itsensä ihmisenä ja itsensä muuttuminen.”, Jenni mainitsee.

lovi-korvakorut
Lovi-koruissa on luuneulamainen muoto ja koristepatinointi.

Jennin uran varrelle mahtuu useita hienoja hetkiä. Hänen korujaan on ollut esillä muun muassa New Yorkin muotiviikoilla 2013 Ivana Helsingin muotinäytöksessä ja kansainvälisessä The TRIPLE PARADE -korunäyttelyssä. Lisäksi Jennin koruja on nähty Linnan juhlissa kuutena vuotena ja esimerkiksi Maria Koskisen käyttämä näyttävä Kesän Siivekäs -käsikoru keräsi huomion.

Vuoden koru -kilpailussa Jenni on jo konkari, sillä hänen töitään on nyt mukana finaalissa jo kolmatta kertaa.  Jenni työskentelee Kuopiossa, jossa hänen työpajansa sijaitsee. Hän toimii myös Suomen Kultaseppien Liiton hallituksen puheenjohtajana.

Muunneltava ja monikäyttöinen unisex-korusarja yllättää myös hääpuvun kanssa

Lovi-korut sopivat laajalle käyttäjäkunnalle, myös miehille. Erityisesti Lovi-riipus käy loistavasti käytettäväksi myös miehille – olit sitten ”meikit, ketjut ja vyöt” -henkinen hevirokkari tai sliikimpi tyylitaituri.

Roikkuvat Lovi-korvakorut koostuvat kahdesta erilaisesta osasta: toinen korvakoruista on varustettu isolla koukkumaisella kiinnitysosiolla ja nappikorvakorussa hevosenkenkämäiseen osioon kiinnittyy kaksi neulaa vapaasti liikkuvin ketjuin. Oivaltavia korvakoruja voit käyttää yksistään tai yhdessä sekä erilaisin yhdistelmin. Epäsymmetrisenä parina ne ovat herkullinen valinta kaikille, jotka haluavat säväyttää ja arvostavat yksityiskohtien nyansseja. Jos haluat yllättää, pue korvakoru vain toiseen korvaan.

Lovi-koru hääpuku
Kuva Lilli Laukkanen/Makeuppark Lilli

Korut voivat olla myös osa rokimpaa ja rouheampaa pukeutumista. Muinaiskorumaisuus on kuitenkin virtaviivaista sopien moderniin ja arkkitehtoniseen pukeutumiseen sekä juhlaviin asuihin. Korusarja muuntautuukin myös sykähdyttäväksi ja itsevarmaksi valinnaksi iltapuvun, ja miksei myös hääpuvun, kanssa. Pientä persoonallista otetta Lovi-korujen käyttöön saat pukemalla riipuksia kerrostamalla useamman yhtä aikaa.

Korvakorujen ja riipuksen lisäksi luuneulamainen muoto toistuu sormuksessa. Paljon yhdistely- ja stailausvaihtoehtoja sisällään pitävä korusarja on täydentymässä vielä erikokoisin korvakoruin ja riipuksin.

Koristepatinointi tuo korujen toteutukseen mukanakulkeneen tuntua

Korujen hopean koristepatinointi tuo koruihin mukana kauan kulkeneen talismaanin tuntua. ”Halusin alusta lähtien tähän korusarjaan yhdistää patinoinnin, koska se tuo koruun käytettyä tunnelmaa ja korun voisi mieltää myös vanhaksi. Tämä lisää koruun myös syvyyttä.”, Jenni kertoo.

Korusarjaan kuulu myös sormus.

Lovi-korujen ensimmäisen luuneulamallin Jenni toteutti käsityönä ja tämän perusteella luotiin muotti, jonka avulla korut valmistetaan valamalla. Korujen kokoonpano ja viimeistely tehdään käsityönä.

Jenni vinkkaa, että Lovi-korut ovat merkitsevä ja voimaannuttava lahja esimerkiksi henkilölle, joka on saanut ison työn tai urakan loppuun, tai jollekulle, joka toipuu raskaan kokemuksen jälkeen. ”Nykymaailmassa olemme koko ajan vain menossa eteenpäin ja helposti unohtuu pysähtyä miettimään mitä on jo saavutettu ja saatu aikaan – ja minkälaisen neulansilmän läpi on jo kulkenut.”, Jenni pohtii. Hän toivoo Lovi-korujensa antavan luvan pysähtyä korun äärelle miettimään positiivisesti ylitettyjä haasteita ja tehtyjä asioita. Jennin unelmana on, että hän saisi luoda merkityksellisiä koruja myös tulevaisuudessa.

Taiteen edistämiskeskus on tukenut tämän artikkelin toteutusta.

 

 

Korusarjan nimi: Lovi

Suunnittelija: Jenni Rutonen Design

Paikkakunta: Kuopio

Korusarjan osat: Riipus, sormus, erilaisia korvakoruja

Materiaalit: Hopea

Miksi juuri sinun korusi tulisi valita Vuoden koruksi?

“Koruni ansaitsee voittaa, jos ihmiset löytävät siitä itsensä ja koru sekä sen tarina puhuttelevat. Lovi-koruissa on vahva tarinallisuus ja merkityksellisyys. Koru on täysin uutta mallistoa, joten siihen kiteytyy myös lanseerauksen myötä intoa, inspiraatiota ja jännitystä.”

 

Johanna Lundán | Jules & Berylin päätoimittaja
Picture of Johanna Lundán

Johanna Lundán

Johanna Lundán on Jules & Berylin perustaja, jonka rakkaus kotimaisiin koruihin on synnyttänyt myös Vuoden koru -kilpailun. Johanna on toiminut yrittäjänä vuodesta 2005 ja aktiivisena vaikuttajana nuorkauppakamarissa vuodesta 2003 lähtien. Vapaa-ajalla Johannan koukuttaa livekeikat, keraamiikkatyöt, elokuvat ja matkustaminen.